Kesän kolme ekaa leiriä on takana ja kivasti mennyt kaikki! Hepat ovat jaksaneet hyvin, nyt jopa muutama poni oli jo vähän turhan reipas (esim. Nina, Fasu...) kun junnuleireillä pääsivät vähän vähemmillä peräänannoilla
Leiriavustajat ratsastivat päivittäin puolituntia päivässä maastossa Tuulia ja Lisaa ja nyt ne kulkevat paremmin (innokkaammin) eteenpäin. Ykkösleirillä niillä oli lihakset tukossa (seisomista ja syömistä laitumella - eivät heti halunneet/jaksaneet liikkua kun sitten joutuivat vähän töihin), pienellä maastoilulla edetäänkin niiden kanssa tämä kesä, kun vasta 4v. ovat täyttäneet. Sinänsä niitä ei voi vaan laitumella seisottaa kun ovat turhan hyviä rehunkäyttäjiä!
Sweedy lähti pari päivää sitten Lahteen ylläpitoon, koska sillä todettiin keväällä kehärengas muutos etujalassa (rustottuma) ja se ei kestäisi tuntihevosena tehokasta käyttöä. Nyt Anna niminen aikuinen tyttö kävelee ja "mussuttelee" sitä... Tarkoitus on että Sweedy jää hänelle kokonaan, ylläpidolla varmistamme että hän pitää Sweedystä ja ettei se ainakaan lähde kiertoon ja kohta ole jossain kovemmassa käytössä kuin mihin mä sen halusin.
Myrä ja Patu ruunattiin 15.6. ja ovat nyt toipuneet leikkauksista tallissa. Nisse ja Choko ovat olleet kahdestaan Kiurulassa ja ihan tyytyväiseltä näyttivät kun eilen kävin niittämässä aitojen alusia siellä. Patu rauhoittui nopeasti, mutta Myrällä kesti yli viikko...se kun oli niin kovaa poikaa jo nyt 2-vuotiaana! Vieläkin Myrää talutetaan suitsilla, jotta oppii varmasti tavoille. Linda piti sillä jo vähän satulaa selässä yhtenä päivänä. Ei Myrä ollut ihmetellyt asiaa paljoakaan.
No tuosta 3 leiristä: Se meni todella hienosti, esim. kellään ei tullut koti-ikävä, vaikka leirillä oli paljon 9-vuotiaita! Ja iltaisin porukat kävivät kiltisti nukkumaan, tosin taisivat olla niin väsyneitä, ettei muutakaan voinut...

Ja todella reippaita pieniä ratsastajia! Jos joku muksahti alas selästä, niin reippaasti vaan äkkiä takaisin ja menoksi! Hyvä asenne paikkaa monta asiaa! Ja kyllä mulla on ihania poneja: niin toimivia että... onneksi olen aikanaan tehnyt noita helejä ja lissejä...<3
Mutta tavaraa 3-leiriltä kyllä jäi meille: ruskea plyyssinen huppari (kimallekivillä...), pari raippaa, violetit ratsastushousut 134 cm, pinkki sadetakki "Pisara" 140 cm, Horse Style- toppaliivi beige 34, musta collegepaita (v.pun kirjoitusta edessä), mustat ridakäsineet, punainen 152 cm takki McKinley, puhelimen laturi. Laittakaa viestiä kenen nämä ovat !?
Ja varailkaahan muisteluleiriä, ketkä tykkäävät tulla sitten syksyllä...
Mukavaa kesän jatkoa kaikille!