Ajankohtaista

2024 kesän leirikirje

KESÄLEIRIKIRJE KESÄN 2024 LEIRILÄISILLE
Kiitos kun olet tulossa meille!
Einolan leirien vetonauloina on tehokas opetus, monipuoliset tunnit, kivat osaavat hevoset ja hyvä kotiruoka. Lisäksi on muuta kivaa ohjelmaa ja yhdessäoloa, pääset myös itse vaikuttamaan leirin sisältöön esittämällä toiveita ollessasi täällä.
Tuleva kesä -24 on meille 36. kesäleirivuosi ja oppia otamme joka vuosi, jotta vastaamme asiakkaiden toiveisiin mahdollisimman hyvin ja toimintamme olisi jouhevaa kaikin puolin. Pidämme turvallisuutta erittäin tärkeänä, kun suunnittelemme toimintaa, kuten hevosharrastuksessa pitääkin. Myös hevosten hyvinvointia pidetään tärkeällä sijalla, niin ratsastuksessa kuin muussakin toiminnassa. Sopivasti hyvälaatuista ruokaa, riittävän tiheä ruokinta, tasaisesti turvallisia rutiineja ja monipuolista liikuntaa, niistä hevonen pitää. Muista että olet asiakkaana tärkeä osa hevosen hyvää päivää, varaa aikaa ja ajatusta hoitotilanteisiin ja rapsutteluun <3
Tämän kesän leireillä on edelleen suosittu ratsastusdemo eli opettaja näyttää leiriläisille hevosen kanssa asioita ja teoriaopetus on siten havainnollista ja opettajalle pääsee esittämään kysymyksiä ja toiveita mitä haluaa nähdä.

Kesän 2024 painotusaiheena on miten ratsastaa tehokkaasti avut läpi, kuitenkin nätisti ja esteillä mukautumisen pehmeys ja tasapainon säilyttäminen, näitä aiheita kuljetamme läpi leiriviikon joka leirillä erityishuomion kohteena.

Lisäksi nyt uutena aiheena leireillä maastakäsittelyä ulkopuolisen ohjaajan toimesta ja myös teoriassa painotetaan tätä osaa kanssakäymisessä hevosten kanssa. Meille voi myös tulla leirille ilman ratsastuksia, kysy tätä Minnalta, näin mahtuu vaikka täydellekin leirille !
Muutamalle leirille tulossa yllärinä myös hevosenhierontaopetusta !

Jos maksat erämaksut niin että ensimmäinen erä on maksettu 30.9. ja toinen erä 31.3. -15.4. mennessä (eri leireillä eri eräpv) ja viimeinen erä maksetaan viimeistään leirin alkaessa, niin saat leirilläsi yhden ilmaisen lisätunnin (koulu), tunnin voi myös ostaa jos ryhmiin mahtuu. Jos varasit leirin 1.10. jälkeen, tämä tarjous ei koske sinua, mutta lisätunteja voi toki ostaa.

Huomioithan inflaatioehdon jonka asetimme leirihintoihin elokuussa (kun leirien myynti alkoi niin hinnoittelu tehty silloin): Jos inflaatio on yli 4,5 % niin sen aiheuttama hinnannousu huomioidaan viimeisessä erässä, nousu lasketaan huhtikuun tilanteesta, eli jos leirihinta on 500 niin esim 5 % inflaatiolla se tekee 25 €. Nousu ilmoitetaan leirin ostaneille toukokuun alussa s-postilla ja myös kotisivuilla kun kevään inflaatiotilanne on selvillä ja jos se ylittää 4,5. Ratsastuskoulun ja hevosten kustannukset on nousseet enemmän kuin tuo yhteiskunnan keskimääräinen inflaatio, mutta tämä lienee oikeudenmukaista ja tärkeintä ettei hevosten hoidosta, ihmisten ruuasta jouduta tinkimään leirillä ja pystymme tarjoamaan totutunlaisen kivan leirielämyksen <3

Peruutusehdot löydät tämän kirjeen lopusta.

Voit ostaa koko ratsastuspaketin (vastaa koko viikko-ohjelman ohjelmakokonaisuus, paitsi lisämaksulliset) kuten on perusolettamus tai sitten puolipaketin jossa on vain yksi koulutunti ratsastusta per päivä. Voit myös olla pelkästään ”ruokaleiriläisenä” ilman ratsastuksia, tästä pyydämme sinua kertomaan meille etukäteen, jotta voimme ottaa sen huomioon etukäteen että kaikki ei ratsasta. Ei-ratsastava voi ottaa yksittäisiä tunteja jolloin tuntihinta on suurempi kuin paketissa ja toki osallistuu muuten ohjelmassa kaikkeen mihin haluaa. Yleisleirissä koko ratsastuspaketti maksaa 250 (ilman henkiläkohtaisia alennuksia). Ilmoita viimeistään leirinavauksessa jos et halua hypätä ollenkaan, niin suunnittelemme sinulle kokonaan sileän viikon eli voit ratsastaa koko paketin menemällä vain koulua halutessasi.

LEIRIEN RATSASTUSPAKETIT 2024 (viimeinen maksuerä)
Kesä yleisleiri
9 t eli koko paketti 250 € (koulu sekä este, tarjoushinta vain leirillä oleville)
5 tuntia koulua 170 €
3 tuntia koulua 110 €
1 tunti koulua 40 €
Henkilökohtaisia alennuksia leirin hintoihin saa meillä peräkkäisten kesien perusteella. Alennuksiin lasketaan yksi kesäleiri per vuosi ja välivuosia ei saa jäädä. Leirin tulee olla väh 4 vrk leiri. Kolmannesta leiristä saa -5 %, neljännestä -10%, viidennestä ja siitä eteenpäin -15 % ja tuon alennuksen saa vain ratsastuspaketista, muut maksut ovat samoja kaikille. Minna merkkaa alennukset laskuihin valmiiksi. Alennuksen saa vain kun ottaa koko ratsastuspaketin. Huomioithan että leirien tunnit ovat tarjoushintaisia jo lähtökohtaisesti ja alaikäiset eivät voi myydä niitä toisilleen. Aikuiset voivat myydä toisilleen osan tunneista jos on siihen terveydellinen syy, ei muuten. Pääsääntöisesti jos ei vaan jaksa ratsastaa kaikkia tunteja leirillä niin ne jää vaan ratsastamatta, tai jos terveydellisistä syistä ei pysty menemään kaikkia tunteja leirillä mitkä on ostanut, niin niitä voi käyttää myöhemmin joko irtotunneilla Einolassa tai seuraavalla leirillä puolen vuoden ajan, sen jälkeen ne vanhenee.
Jos joku tarvitsee yksityisopetusta tai talutusta leirillä (aloittelija) niin talutus maksaa 10 € tunti ja aloittelijan yksityisopetuksesta 15 € tunti lisämaksu. Näistä sovitaan erikseen kun tarve on huomattu ja sitä voi myös etukäteen pyytää. Jos perheenjäsen tai ystävä taluttaa niin lisämaksua ei tule talutuksesta.

TÄRKEÄÄ:
Saat maksuohjeet (laskun) leiristäsi sähköpostilla siihen osoitteeseen, jonka olet ilmoittanut leiriä varatessasi. Kannattaa laittaa siihen vanhempien sähköposti, jos he ovat leirin maksajia tai sitten muista tarkistaa oma sähköpostisi. Jos maksuohjetta ei ole tullut vaikka olet leirin varannut, voit kysyä asiaa vaikka juuri sähköpostilla, niin katsomme, että varaus on onnistunut ja saat paluuviestinä maksuohjeen. Muista kurkata myös roskaposti, koska viestimme voi mennä sinne.

Hoidathan maksut ajoissa eräpäivänä ja käytä aina samaa saamaasi viitenumeroa, älä siis laita mitään viestejä ! Leirimaksut voi maksaa osamaksuina esim. 50-100 € / kk . Ota leirille mukaan kuitti ratsastuspaketin ostosta (kuitti tai kuva maksusta puhelimessasi on ok) jos maksu maksettu myöhemmin kuin 5 pv ennen leiriä. Leirillä ei voi ratsastaa jos viimeinen erä on maksamatta. Viimeisen erän maksun voi tuoda myös leirille tullessa, esim jos haluaa käyttää siihen liikuntaseteleitä tai maksaa käteisellä.
PERUUTTAMINEN
Jo maksettua etumaksua ei palauteta, mutta leiriäsi voidaan siirtää, jos sairastut. Muista että maksamatta jättäminen ei ole leirin perumista, joten peruthan sähköpostilla tai puhelinviestillä leirisi, jos et pääsekään tulemaan, niin emme turhaan odottele maksusi saapumista. Jos et jostain syystä pääsekään tulemaan leirille, muista perua leirisi mahdollisimman pian. Tee peruminen kirjallisesti, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Joku saattaa jonottaa leirillesi. Huom. kesäleirin voi yleensä vaihtaa myös talvileiriin, jos esteitä tulee ja myöhempikään kesäleiri ei onnistu, kysy asiaa Minnalta!
Huomioi että etumaksuja ei palauteta, mutta olemme joustavia eli leiriä voidaan siirtää kohdallasi 5 kk ajan (kesäleirin korvaus kuitenkin viim. 30.11. mennessä), jos sairastut tai tulee muuta isompaa estettä, kunhan vain sovit asiasta peruessasi. Ensimmäistä maksua ei palauteta peruttaessa, jos se on jo maksettu ja ei halua siirtää leiriä toiselle kesäleiriviikolle. Toisesta maksuosuudesta palautetaan 50 % jos perut leirin viimeistään 45 vrk ennen leirin alkua. Jos perut leirin 21-44 vrk ennen leirin alkua, maksusta palautataan 25 %. 20 vrk ja alle ei palautusta, mutta siirto toiselle leirille käy sairastumistapauksissa (puolen vuoden sisällä ja sovit asiasta kun teet perumisen). Toiselle henkilölle voi myös siirtää leirin aina ilman lisämaksua.
Jos joku on maksanut ratsastukset (kolmas erä) etukäteen, niin perumistilanteessa sen osuuden saa kokonaan takaisin, ellei siirrä leiriä toiseen ajankohtaan tai toiselle ihmiselle. Jos kuitenkin leiriläinen on jo aloittanut leirin, ja hän sairastuu tai muuten poistuu leiriltä, maksuja ei palauteta, mutta sairastumistapauksissa käyttämättä jääneet leiripäivät saa käyttää myöhemmin 5 kk sisällä.

TÄYTÄ LEIRILÄISEN KYSELY kotisivuillamme huolellisesti viimeistään maaliskuussa! Tai jos varaat leirin myöhemmin niin ehdottomasti ennen leirisi alkua hyvissä ajoin.

Jos tulet leirille junalla tai bussilla, haemme sinut Imatran keskusliikenneasemalta ma klo 9.45 (leirit 1, 3, 4, 5, 6 ,7) tai su klo 19 (su tulo leireille 2, 8 ja 9 ), jos ilmoitat tulostasi ja hakutarpeesta 2-3 päivää ennen leirin alkua laittamalla Minnan kännykkään 0400-778271 tekstiviestillä nimet ja hakupäivä sekä junan tuloaika! Nimet tarvitaan, jotta voimme katsoa keitä haemme ja montako yhteensä. Jos tulet omalla kyydillä, saavu Ma klo 9.30-11 ja su klo 18.00-19.30. Älä saavu etuajassa.
Maanantaina alkavat leirit alkavat lounaalla ja leirinavauksella silloin klo 11.30 eteenpäin. Ma on jo kahdet ratsastustunnit.
HUOMIO junalta haut laitettava vain kännykkään tekstiviestillä, ei s-posti, ei whatsapp eikä FB viesteillä ! Eikä yli viikkoa etukäteen. Muissa asioissa yhteydenotot on ok mieluiten juurikin puhelin 0400-778271 ja sähköposti, näin asiat eivät hukkuisi moniin viestintävälineisiin.
Poislähtö: pe klo 14.09 junaan vienti (to 17.09)

Jos juna-aikataulut muuttuvat oleellisesti, katso kotisivuiltamme uusi hakujuna.

Ethän laita viestejä yöaikaan (klo 22-08 välisenä aikana)! S-postia voit laittaa yölläkin :)
Toki leirillä ollessasi voi hätätapauksissa laittaa yölläkin viestiä ja soittaa.

OTA MUKAAN: Ota mielellään kahdet ratsastusjalkineet ja kahdet ratsastushousut jotta jos toiset kastuvat tai rikkoontuvat niin et ole pulassa. Varusteita voi myös ostaa meiltä. Makuupussi ja/tai omat lakanat, vaihtovaatteita, saappaat, sadetakki, sormikkaat, ratsastushousut,verkkarit, pesuvälineet, pyyhe, uimapuku ja jos omistat, niin turvakypärä ja turvaliivi. Kypärää ja turvaliiviä voi myös lainata meiltä. Huom. jos ratsastat nilkkapituisilla kengillä niin ota mukaan saappaanvarret tai minichapsit !

Muista laittaa tavaroihisi nimi, varsinkin kypärään, kenkiin, turvaliiviin, saappaisiin ja raippaan! SIIS OIKEASTI LAITA NIMI TAVAROIHISI kun on niin paljon helpompaa erottaa ne toisistaan, varsinkin lapset eivät välillä tunnista omiaan. Myös hupparit on hyvä nimetä edes nimikirjaimin. Tavara on myös helpommin löytää omistajalleen takaisin jos siinä on nimi.

Huomioi että turvaliivin käyttö on meillä este- ja maastotunneilla pakollista ellei ole vanhempien ”lupalappu” ettei liiviä tarvitse käyttää. Aikuiset voivat ratsastaa halutessaan ilman turvaliiviä, jos eivät hyppää isoja esteitä. Meillä on turvaliivejä myös lainattavaksi melko iso varasto, pieniä kokoja vähemmän. Hoito- ja pihalla talutustilanteissa ainakin alaikäiset käyttävät kypärää, vahva suositus siihen myös aikuisille.

Majoitustiloissamme on patjat, tyynyt ja peittoja, myös lakanoita on lainattavaksi. Kiinnitä erityisesti huomiota ratsastusjalkineisiin (lenkkareissa ei voi ratsastaa). Meiltä voit ostaa ratsastusvaatteita, kypäriä jne. Pidämme tallipuodissa myös tarpeellisia hygieniatuotteita ym. unohdusten varalta.

Sinä voit tehdä omia toivomuksia ohjelmaan leirin alussa. Leiriin voi sisältyä myös yllätysohjelmaa, jota ei etukäteen ohjelmassa lue. Muista että leirillä on pakollista vain syöminen ja nukkuminen! Eli muuten voit valita, mihin haluat osallistua ja mitään ei ole pakko tehdä, paitsi junnuleireillä teoriat ovat pakollisia :) . Meillä voit aina myös vaihtaa ratsastustunteja muunlaisiin tunteihin, jos haluat enemmän tai vähemmän maastoja tai et välitä estetunneista.

Leireille otetaan yleensä 14-18 leiriläistä, osassa leirejä vähemmänkin. Opetusryhmiä on yleensä 2 tai 3 eli 5-6 hlöä ryhmissä useimmiten ratsastetaan. Ryhmät jaetaan ratsastuskokemuksen perusteella ja kaverukset pyritään sijoittamaan samaan ryhmään, jos ovat saman tasoisia.

Opettajat varmistuvat leirikohtaisesti vasta kevään aikana, mutta joka leirillä on yleensä kaksi opettajaa. 5 vrk yleisleiriin sisältyy noin 9-10 tuntia ratsastusta, maksupäivästä ja laskutavasta riippuen. Voit ostaa lisätunteja leirillä kun kysyt niitä ajoissa, vaikka heti leirin alkaessa, ennen leirin alkua niitä ei voi sopia eikä maksaa. Lisätunnit voi maksaa käteisellä tai kortilla leirillä tai jälkikäteen laskulla, laskutuslisä 3 € / lasku. Maksuhuomautus 10 €. Laskulle saa 10 pv maksuajan. Myös Mobile Pay käy maksutavaksi ja silloin jää laskutuslisä pois.

LISÄTUNTIHINNASTO: hinta per hlö
• Koulutunti (väh. 4 hlöä) 30€
• Estetunti (väh. 5 hlöä) 40€
• Yksityiseste 3-4 hlöä 45€
• Yksityiseste 2 hlöä 60€
• Yksityiseste/koulu 1 hlö 80/70€
• Yksityiskoulu 3/2 hlöä 40/50€
• Vapaatunti itsenäinen 25 €
• Maasto 1 t 1 – 2 hlöä 50 €
• Maasto 1 t väh 3 hlöä 40 €
• Maasto 3 t (esim uitto) 80 €
• Maasto 2 t (väh 3 hlöä) 60 €
Liinatunti (1-4 hlöä) 70 € yhteensä / 30 min 35 € (1-2 hlöä)

? lisätunti omalla hevosella -15 € hinnasta
? Hevosen vuokra, jos on leirillä omalla ja haluaa mennä tallin hevosella: 15 koulu, 20 maasto ja 25 este.

Leirillä on täysihoito, kaksi lämmintä ruokaa päivässä, jälkiruoka, aamu- ja iltapala. Muista täyttää netissä kysely leiriläisille ja ilmoita siinä jos sinulla on erikoisruokavalio tai allergioita. Erikoisruokavaliosta maksa 20 € per leirivko etukäteen maksettuna! Maksa lisämaksu toisen tai kolmannen erän yhteydessä. Laktoosittomasta ei tule lisämaksua eikä yksittäisestä tomaatti, omena, pähkinä, kala tms. helposti vältettävästä allergiasta. Jos maksat erikoisruuasta vasta leirillä tai leirin jälkeen, maksu on 30 €, tämä siksi että tätä maksua on laiminlyöty jonkin verran. Oikeasti eri ruokien valmistus rajoitteesta riippuen maksaa noin 4-7 e tarvikkeisiin per pv (2 eri ruokaa) 1 hlö, työaika tähän lisäksi n 5 e pv, eli tekee helposti 10 € / päivä, niin tuo 20 € ei pitäisi olla paha koko leiristä.

Yöpyminen on 2-8 hlön mökeissä ja aitoissa, kaikissa on sähkö. Käytössäsi on neljä WC:tä ja neljä suihkua. Isoille porukoille meillä on kaksi isoa mökkiä, joihin mahtuu kumpaankin noin 8 hlöä. Näissä isoissa mökeissä on omat vessat ja suihkut. Mieti etukäteen haluatko asua isossa porukassa vai mieluummin vähän rauhallisemmin vaikka kahdestaan jonkun kaverisi kanssa. Laita majoitustoiveesi kyselyyn ja jos tulet esim. yksin niin kirjoita miten isolla joukolla haluat yöpyä, yksin, kaksin vai isommassa porukassa. Talossa on myös pari kahden henkilön vierashuonetta.

Leirin hinta on sama, vaikka toisit oman hevosen. Hevosesi saa karsinan ja perusruoat meiltä leirin ajan. Jos olet tullut omalla hevosella ja haluat kuitenkin ratsastaa osan tunneista tallin hevosella, se maksaa 15 € koulutunnit, 20 € maastotunnit ja 25 € esteet.

Huomioi että leiriläiset mielellään saisivat valokuvata ja videokuvata toistensa ryhmiä jos haluatte. Varaudu myös kantamaan esteitä jos haluat hypätä :)

HEVOSTARVIKELIIKE palvelee sinua koko leirin ajan, sieltä saa myös limua, karkkia ym. Iso trampoliini löytyy pihalta sekä palju ja poreamme kerran viikossa ovat mukavia vapaa-ajanviettotapoja. Meillä on SRL:n tapaturmavakuutus sekä tallin erikseen ottama Lähitapiolan urheiluvakuutus alle 18-vuotiaille. SRL:n vakuutus on voimassa satunnaisesti ratsastaville aikuisillekin, mutta jos ratsastat säännöllisesti, suosittelemme liittymistä SRL:ään.

TERVETULOA EINOLAAN – ilon ja oppimisen heppamaailmaan!